tiistai 22. joulukuuta 2009
Hyvää joulua!
Toivottelen kaikille oikein hyvää ja rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2010!!
tiistai 1. joulukuuta 2009
Kuulumisia
Hui kauhistus miten on taas pitkä aika viime kirjotuksesta,ihan nolottaa ku tää blogin päivitys on jääny niin vähälle eikä syy oo se että mitään ei ois tapahtunu vaan se että en vaan oo kehannu päivittää tätä,hyi minuu nyt oikeesti lupaan ruveta tätä ahkerammin päivittelee!!
No kerrotaas vähän et mitä kaikkee sitä on tapahtunu.
Elikkäs kovasti oon poikien kanssa agia treenaillu.Ano siirtyi nyt myös treenaamaan Juicen kanssa samaan ryhmään.Saapa harjotella kontakteja kunnolla myös talvella ja muutenkin parempi talvis aikaan ku saa hallissa harjotella jossa on hyvä pohja.Monta vuotta Anon kanssa ollaankin talvet harjoteltu ulkona ja se on aina vaarallista ja ei kunnolla pysty treenaa ku pohja on ollu liukas ja lunta välillä metrin verran.Nyt se tilanne sit parantu ku päästiin tuohon ryhmään treenaa:)
Juicen kanssa ollaan agissa edistytty ja ei voi sanoo kyllä muuta kun että on se ihme koira.
Sen kanssa on niin helppo tehä ja se tekee aina oikeesti täysillä eikä turhia hölmöile.
Tottunu tekemään ennen Juicea Anon kanssa jonka kanssa ei ihan noin helppoo tuo agi oo ollu.
Sen kanssa on tehty tosi iso määrä töitä että se nyt on tuossa pisteessä missä on.Verta,hikeä ja kyyneleitä noin vois ehkä kuvailla miun ja Anon alku taivalta agilityn parissa.Luovuttaminen kävi useemman kerran mielessä.Mutta onneks jaksoin tehä sen kanssa töitä koska tänä päivänä se oikeesti on hyvä ja taitava koira.Ano rakastaa ylikaiken agia ja sen takia tahtoo aina välillä mennä homma vähän överiks:D Mut pääasia oikeesti on se et mie tykkään harrastaa miun koirien kanssa ja ne nauttii miun kanssa tekemisestä.
Siinäpä ne treeni kuulumiset,paljon muutakin on tapahtunu.
Ollaan käyty koirakavereitten kanssa lenkillä,hierojalla,särkisalmella koirapäivillä ym ym...
Eilen viimeksi pojat pääs tyttöjen kanssa juoksemaan kun Paula tuli Wilma seropin kanssa tänne ja myös Veera oli mukana Iris tollerin ja Oona sheltin kanssa.Kylläpä koirilla oli lystiä.
Huomenna pojat pääsee juoksee Jarra dobberin kanssa.
Tänään meille treeneissä oli leikkimieliset kisat..Mari ja Veera oli semmosen radan meille tehny että henki meinas lähtee ja jalat meni ihan maitohapoille.Ei voi muuta tosiaan sanoo ku että huh huh mutta mukavaa oli ja pojilla meni "kisat" toooosiiii hienosti :)
Tässäpä nyt vähän jonkinlaisia raapusteluja ja oikeesti nyt mie päivitän vähän useemmin tätä blogia,sehän vois vaikka olla semmonen miun uudenvuoden lupaus :D

perjantai 28. elokuuta 2009
Kuulumisia
Jopas on kulunu aikaa ku viimeks tänne oon kirjotellu.
No sitä sun tätä on tapahtunu,on ollu synttäreitä,ollaan käyty mätsäreissä,reenattu,speed race kisoissa myös ollaan käyty ja muuten vaan nautittu kesästä.
Jospa nyt taas muistas/jaksas päivitellä vähän useemmin tätä blogia:)
Ano kävi tuossa jokin aika sitten hierottavana,luulin et ukolta löytys jumeja...mutta mutta ukko oli kyllä hyvässä kunnossa.Jumeja ei löytyny ja Ano sai nauttii silittelystä/hieronnasta täysin rinnoin.
Juicen kanssa ollaan treenattu agia kesän aikana vähän vähemmän,niinkuin myös Anon kanssa.Ovat saaneet viettää vähän kesälomaa.Nyt palattiin normaali arkeen taas joten treenit jatkuu vanhaan malliin.Niistä sitten seuraavalla kerralla enemmän.
Nyt viellä nautitaan kesästä niin kauan kuin vain ilmat sallivat,vaan kyllä me jo odotetaan syksyä innolla.Huomenna mennään ehkä mätsäriin Kerimäelle,jos sinne eksytään niin siintä myös sitten seuraavan kerran lisää.
Tässäpä näitä kuulumisia enemmän ja vähemmän ja jos vaikka vähän useammin tosiaan tänne nyt taas muistais kirjotella

lauantai 9. toukokuuta 2009
sunnuntai 3. toukokuuta 2009
Match Show 1.5.2009
Kävinpäs poikien kanssa mätsärissä pyörähtämässä.Sää oli mahtava ja koiria oli hurja määrä paikalla,ilmottautuneita oli yli 80 kpl.
Molemmat koirat pyörähti kehässä,Ano sai sinisen nauhan ja Juice punaisen.
Kummatkaan ei loppukehässä sijoittunut mutta molemmat kyllä käyttäytyivät todella hyvin.
Päivä oli kuuma ja todella pitkä ja hienosti jopa Ano malttoi odottaa vuoroaan,mitä nyt välillä piippasi mutta milloinkas se ei sitä tekisi:D
Juice taas otti koko ajan rennosti ja katseli rauhallisena touhua ja istua törötti vaan paikallaan,se kyllä osaa rentoutua missä vaan.
Juice kävi taas tiistaina agi treeneissä,se kyllä kehittyy hurjaa vauhtia.Eipä ole treeneistä taas kuin vain hyvää sanottavaa:)
Sain juuri äsken surullisen puhelun,Juicen sisko oli tippunut jäihin ja hukkunut.Sitä oli yritetty pelastaa mutta turhaan,pelastaja myös itse tippui jäihin mutta onneksi kuitenkin saatiin ylös eikä suurempaa vahinkoa käynyt.Lepää rauhassa Nella:(

perjantai 24. huhtikuuta 2009
Treeniä ja kuulumisia
Enpä sitten ole muistanut kirjoittaa tänne.
Juicella on kerennyt olemaan tässä jo kahdet agi treenit.Molemmat treenit on menny tosi kivasti.
Ollaan nyt paljon harjoiteltu aata ja erinlaisia radan pätkiä.
Juicella vaan päivä päivältä tulee enemmän vauhtia ja se on vielläkin paremmin ohjattavissa.
Herkästi lukee ohjausvirheet ja ei hyppää aitaa jos sen huonosti sille näytän.
Joutuupa ite oppii oikein tarkkaa ohjausta.
Kyllä Juicesta viellä kunnon agikoira tulee:D
Sen kanssa on niin mukava tehdä kun se ei turhia pelleile ja aina tekee täysillä.
Anon kanssa ollaan pyöräilemässä käyty ja kyllä ukko siintä hommasta tykkää,kun saa painella vähän kovempaa.
Juicella on huomenna trimmaaja,JEE.
Hermo menee jo tuon pitkän karvan kanssa,se kerää lenkillä kaiken mahollisen karvoihin ja sit tietty tuo sen sisälle karvojensa mukana.Mut onneks huomenna helpottaa ku karvat lähtee.

maanantai 13. huhtikuuta 2009
Treeniä Anon kanssa
Kävästiin tänään Anon kanssa kentällä vähän treenaamassa agia.
Otettiin keppejä,pussia,aata ja erinlaisia aita pätkiä.
Epiksien jälkeen ne kepit jäi harmittamaan ja niitä sitten otinkin erillään ja rata pätkän yhteydessä,yhden kerran lähti ennen viimeistä keppiä välistä pois mutta muuten teki kepit todella hienosti.Liekkö epiksissä se seinä sitten niin paljon ahdisti kun tilaa ei ollut että siellä ei keppejä hyvin suorittanut.Nyt ei kuitenkaan mitään ongelmaa ollut.
Aidoilla tehtiin pientä pyöritystä ja sitten myös oikein mukava aita suora,jossa Ano sai puotella täyttä:)
Vauhtia oli taas vaikka muille jakaa,piti muutama paikallaolo harjoitus tehdä kun Ano ei taas meinannut nahoissaan kestää.
Oikein kiva treeni kerta minun mielestä ja kivasti meni!
Huomenna onkin sitten Juicen treenit vuorossa,mutta niistä sitten huomenna lisää.

torstai 9. huhtikuuta 2009
Treenit
Kirjoitan muutaman päivän myöhässä,oltiin tiistaina Juicen kanssa agility treeneissä taas.
Tehtiin pieniä radan pätkiä ja pitkästä aikaa myös pussia.
Juice oli taas todella hyvin ohjattavissa ja kuunteli hyvin.Vauhtia oli kyllä taas paljon mutta hyvä vaan kun vauhtia löytyy ja on kuulolla.
Viellä kun ite oppis ohjaamaan hyvin pientä koiraa.Juice onneks seuraa minuu ja miun käsiä niin hyvin että ei haittaa vaikka ite siellä kumarassa juoksen:D
Treenit meni taas tosi kivasti eikä niistä oikeestaan tän enempää oo kirjotettavaa:)

sunnuntai 5. huhtikuuta 2009
Epäviralliset Agilitykilpailut
Käytiin tänään Anon kanssa Savonlinnan palveluskoirayhdistyksen järjestämissä epävirallisissa agilitykilpailuissa.Rata oli kilpailevin koirien rata noin 1-2 luokan tasoinen.
Ei mennyt meillä ihan nappiin.Eka rata olin kauheeta sähellystä ja Ano vaan posotti eteenpäin eikä paljon minuu kuunnellu.Otettiin sitten uusinta rata joka meni paremmin kuin eka rata,otti jopa kontaktit ok.Kepeillä sähelti molemmilla radoilla,en tiedä mistä johtui.Kepit oli todella lähellä seinää ja kulmassa vinottain,suurin osa koirista ei suostunut suorittamaan niitä loppuun asti.
Vaikka ei tosiaan tänään hienosti mennytkään niin harjoittelemaanhan sinne mentiin.
Tuollaiset on aina todella hyvää harjoitusta.
Jäi harmittamaan ne kepit,olisin halunnut yhden kerran tehdä ne erikseen,Anolla ei kepeillä mitään ongelmia ole mutta tänään ne kyllä tuotti vaikeuksia.
Tosin ei ne kepit ollut se ainut juttu josta niitä virheitä tuli,en edes tiedä paljon virheitä kaikenkaikkiaan tuli,hylyt muutettiin virhepisteiksi.Tänään meni näin,ehkä ensi kerralla paremmin.
Anolla oli vauhtia taas enemmän kun järkeä,heh heh
Mut tosiaan harjotuksen kannalta sinne mentiin ja sitä taas saatiin vaikka ei puhtaita ratoja todellakaan tullut.
Treeniä vaan lisää!

lauantai 4. huhtikuuta 2009
Treeniä

Tänään oli sitten Anon vuoro päästä agiliitelee:)
Seurana meillä oli taas Mire Nalan kanssa,myös Leena pyörähti Röllin ja Pepin kanssa kentällä.
Kenttä oli tosi hyvässä kunnossa ja päästiin hyvin tekemään.Tehtiin pieniä radan pätkiä,keppejä ja aakin tehtiin kerran.Anolla taas virtaa oli hirveesti mutta kuunteli hyvin ja ei turhia hötkyilly vaikka välillä haukkuikin.
Kaiken kaikkiaan olen tosi tyytyväinen tähän treeni kertaan
Ensi kerralla jos sitten vaikka otettas teho treenaus kontakteille ja pitkästä aikaa vaikka muuria ja pussiakin.Mutta ensi kerran jälkeen sitten taas lisää.
Juice pääsi tänään sitten minun kanssa kahdestaan metsä lenkille ja kyllä se nautti kun oli hanki keli ja pääsi kunnolla hangelle revittelemään.Jospa sitä huomenna Anon kanssa lähtis pyöräilemään ekan kerran tänä vuonna.Tiet rupee olee siinä kunnossa että pyörällä pääsee jo hyvin menemään.
keskiviikko 1. huhtikuuta 2009
Treeniä taas
Oltiin taas eilen Juicen kanssa treenaamassa agia:)
Ei voi kun taas olla tyytyväinen Juiceen,keskittyminen ja tekeminen oli taas täysi kymppi!
Tehtiin erinlaisia aita sarjoja,putkea,muuria ja puomia.Nyt ei Juice edes yrittänyt ottaa varaslähtöjä vaan oikein hienosti malttoi odottaa lupaa lähteä esteille.
Välillä tahtoo olla niin että ukko ei oikein malta odottaa lupaa lähtöön vaan ottaa varaslähdön,sitä ollaan paljon harjoiteltu ja harjoitus tuottaa tulosta.
Ensi viikolla sitten taas uudelleen ja siintä sitten lisää.
Muita kuulumisia sitten hiukan.Juicen pissi ei vielläkään ollut puhdas:(
Ph oli nyt hyvä mutta sieltä löytyi oksalaattikiteitä,ruoka meni taas vaihtoon.
2kk päästä sitten taas uudet näytteet ja toivotaan että kiteet olis silloin hävinny että ei tarvii käydä leikkaamalla niitä poistamaan.
Muuten pissi oli Ok.
Onneksi Juice ei ole ollut ollenkaan kipeä eikä kiteet tunnu sitä itseään haittaavan mutta poishan ne on saatava.Mutta sen näkee sitten 2kk päästä mikä on tilanne.
Juicella on 25 päivä trimmaajalle aika ja saadaan sitten kesä tukka,JEEE!
Mamma rupee olee jo kypsä tuohon karvaan ja tahtoo sen pois.

torstai 26. maaliskuuta 2009
Treeniä
Oltiin tiistaina Juicen kanssa treenaamassa agilityä.
Erittäin tyytyväinen olen taas kerran pikku ukkoon,teki todella hyvin vaikka ympärillä oli paljon vieraita koiria.Juice on pääsääntöisesti tehnyt vaan agia niin että Ano on ollut mukana.
Ei paljon muut koirat kiinnostanu kun ukko pääs tekee agia.
Treenattiin aata oikein kunnolla,kun ei sitä talven aikaan olla päästy kunnolla treenaamaan.
Tehtiin myös hyppyjä ja keppejä.Kyllä Juicesta viellä agi koira tulee :D
Huomenna viedään taas kontrolli pissi näyte Juicelta,toivotaan että pissi olisi puhdas.
Siintä sitten enemmän kunhan pissi on tutkittu.Haastavin on viellä edessä,nimittäin se näytteen otto.Viimeksi meni melkein kaksi tuntia että pikku tiran sain otettua.Juice on päättäny et se ei pissi jos mammalla on purkki kädessä,tai jos pissii nii tosi nopeeta.Saa nähä miten kauan nyt menee et saan näytteen otettuu.

sunnuntai 15. maaliskuuta 2009
Treeniä

Käytiin tänään vähän agiliitelemässä poikien kanssa.
Tehtiin pientä rataa,Ano pitemmissä pätkissä ja Juice vähän lyhyemmissä pätkissä.
Ano kävi ihan yli kierroksilla mutta oli yllättävän hyvin kuulolla.Välillä tosin teki vähän omia
ratkaisuja että mihin rata jatkuu kun ei malttanut kuunnella kunnolla.Loppua kohti rauhoittui vähän ja kuunteli paremmin.
Juice taas kuunteli ja teki todella hyvin vaikka sillä on pitkä tauko takana.Alussa vähän höselti mutta sehän kuuluu aina iloisen Juicen tapoihin.Juicen kanssa harjoiteltiin keppejä jotka viellä vähän on hakusessa mutta kyllä se siintä.Kesää kohti kun mennään niin päästään myös harjoittelemaan kunnolla kontakteja.
Molempien treeneihin olin ihan tyytyväinen.
Masse kävi tänään myös juoksuttamassa poikia jäällä ja otti pojista uusia kuvia:)
Kohta viellä Leenan ja Pepin kanssa lenkille,kyllä pojat on saanu tänään liikkuu paljon ja varmasti ovat tyytyväisiä illalla:)lisään muutaman agi kuvan jotka Mire tänään otti.
Iso kiitos Mirelle taas kuvista!

keskiviikko 11. maaliskuuta 2009
Kokeitten tulokset
Tänään sitten soitin Juicen kokeitten tuloksista.
Verikoe oli kaikilta osin Ok,siinä ei ollut mitään häikkää,maksa-arvo oli laskenut.
Pissistä löytyi viellä kiteitä jonkin verran,mutta ph oli onneksi laskenut ja siittiöitä ei ollut.
Parin viikon päästä viedään taas uusi pissi näyte ja katsotaan mikä tilanne silloin on mutta tällä hetkellä näyttää hyvältä.
Kylläpä helpotti omaa mieltä kun maksa-arvo oli laskenut ja pissi oli puhtaampi kuin viimeksi:)

tiistai 10. maaliskuuta 2009
Juice eläinlääkärissä
Juice kävi tänään eläinlääkärissä kontrolli käynnillä.
Tammikuun puolella käytiin siellä ensimmäisen kerran jolloin luultiin että sillä on pissi tulehdus kun pississä oli vähän verta.Mutta eipä se ollutkaan pissi tulehdus vaan pissin ph oli liian korkea,siittiöitä pississä ja struviitti kiteitä myös.Eturauhanen oli myös reagoinut silloin ja maksa arvo hiukan koholla.Näitä kaikkia vaivoja käytiin sitten silloin hoitamaan ja nyt oli kontrolli käynti.
Huomenna saan pissi ja verikokeitten tulokset.Eturauhanen oli onneksi nyt ihan normaali ja uutta hormooni piikkiä ei tarvittu.Toivotaan myös että pissi ja verikoe olisivat OK.
Jos pississä on viellä siittiöitä niin sitten juicelta lähtee pallit veks,eipä ainakaan tarvitse pelätä että se myöhemmin kävisi vaivaamaan.
Huomenna kirjoittelen sitten lisää kunhan saan pissi ja verikokeen tulokset!

sunnuntai 8. maaliskuuta 2009
Kuulumisia
Pitipä se aloittaa tällänenkin miren painostuksesta!
Tänneppä on sitten hyvä aina päivitellä noitten elukoitten ja miun kuulumisia.
Kerrotaas heti että tänään käytiin vähän Anon kanssa agiliitämässä oikein upeassa säässä ja hyvässä seurassa,kiitos mirelle treeni seurasta:)
Treenit meni oikein mukavasti,kaikinpuolin olin tyytväinen.
Juice kävi tänään myös ensimmäisen kerran kotilossa vierailemassa ja hyvin meni alku kankeudesta huolimatta,jo 10 minuutin päästä oli kuin kotonaan.
Tässäpä vähän kuulumisia ja lisää kirjoittelen kuhan kirjoitettavaa on.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)